AUTONOMINEN HERMOSTO - Dysautonomia

Autonominen hermosto on yksi ihmisen toiminnan keskeisimmistä säätelyjärjestelmistä – ja samalla yksi vähiten ymmärretyistä kliinisessä työssä.

Se säätelee jatkuvasti kehon sisäistä tasapainoa, sopeutumista ympäristöön ja resurssien jakautumista ilman tietoista kontrollia. Käytännössä kaikki ihmisen toiminta tapahtuu autonomisen säätelyn kehyksessä.

Kun autonominen hermosto toimii joustavasti ja tilanteeseen sopivasti, keho kykenee sopeutumaan kehon ja ympäristön vaatimuksiin. Kun tämä säätely häiriintyy, puhutaan dysautonomiasta – tilasta, joka voi ilmetä lukuisina näennäisesti toisistaan irrallisina oireina. Usein autonomisen hermoston säätelyhäiriöt voivatkin olla niiden monien “selittämättömien” oireiden taustalla juurikin niissä “vaikeissa monioireisissa tapauksissa”.

Miksi autonominen hermosto on keskiössä lähes kaikessa ihmisen toiminnassa?

Autonominen hermosto:

• säätelee sydämen sykettä, verenpainetta ja verenkiertoa

• ohjaa hengitystä, ruoansulatusta ja lämpötilaa

• vaikuttaa kipujärjestelmien herkkyyteen

• määrittää vireystilan, kuormituksen sietokyvyn ja palautumisen

• on tiiviissä vuorovaikutuksessa aivojen tunne-, kipu- ja tasapainoverkkojen kanssa

Autonominen hermosto ei siis ole “taustajärjestelmä”, vaan aktiivinen osa keskushermoston kokonaistoimintaa, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen keho pystyy sopeutumaan jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin.

Miksi sympaattinen vs. parasympaattinen on liian yksinkertainen malli?

Perinteinen jako sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon on hyödyllinen, mutta liian karkea selittämään kliinistä todellisuutta.

Todellisuudessa:

• autonominen säätely on jatkuvaa, dynaamista ja kontekstisidonnaista

• sympaattinen ja parasympaattinen toiminta voivat olla samanaikaisesti aktiivisia

• säätely tapahtuu useilla tasoilla: aivokuori, aivorunko, pikkuaivot, hypotalamus, limbinen järjestelmä ja selkäydin

Lisäksi autonominen hermosto ei toimi erillään muusta hermostosta, vaan on syvästi riippuvainen sentraalisesta hermostollisesta prosessoinnista – siitä, miten aivot tulkitsevat kehon ja ympäristön signaaleja.

Top down- ja bottom up -autonominen säätely

Autonomisen hermoston refleksimäiseen toimintaan vaikuttaa kehon sisäpuolelta, että kehon ulkopuolelta tulevat aistisyötteet (bottom up -vaikutus), joten aistikanavien normaali toiminta on erittäin tärkeää autonomisen säätelyn kannalta. Tämän lisäksi aivojen eri alueet, kuten otsalohko, limbinen järjestelmä sekä pikkuaivot kontrolloivat ja moduloivat näitä autonomisen hermoston refleksejä, jotta se olisi täsmällisesti ajoitettua ja säädeltyä tilanteeseen nähden, joten aistikanavien lisäksi keskushermoston tarkka sensorimotorinen koordinointi on kriittistä joustavalle autonomiselle toiminnalle.

Miksi dysautonomia voi olla monien “selittämättömien” oireiden taustalla?

Dysautonomia voi ilmetä esimerkiksi:

• huimauksena ja tasapainovaikeuksina

• sykkeen ja verenpaineen säätelyhäiriöinä

• uupumuksena ja heikentyneenä rasituksensietona

• päänsärkyinä ja migreeninä

• lämpötilan säätelyn häiriöinä

• ahdistuksen kaltaisina kehollisina tuntemuksina

• ruoansulatus- ja unihäiriöinä

Koska autonominen hermosto vaikuttaa lähes kaikkiin elinjärjestelmiin, oirekuva voi olla laaja, vaihteleva ja epäspesifi, mikä johtaa helposti tilanteeseen, jossa perinteiset tutkimukset eivät löydä selittävää tekijää.

Millä potilasryhmillä dysautonomiaa havaitaan usein?

Dysautonomia on yleinen löydös mm. seuraavissa ryhmissä:

• PCS / aivotärähdyksen jälkitila

• migreenipotilaat

• POTS ja muut ortostaattiset säätelyhäiriöt

• EDS ja muut sidekudoksen hypermobiliteettioireyhtymät

• pitkittynyt huimaus (PPPD)

• krooninen kipu ja fibromyalgia

• toiminnalliset neurologiset oireet (FND)

• pitkittynyt stressi ja uupumus

Näissä potilasryhmissä autonominen hermosto on usein yli- tai alireaktiivinen, eikä kykene joustavaan tilanteen mukaiseen säätelyyn.

Miksi autonomisen hermoston kliininen arviointi on välttämätöntä?

Ilman autonomisen hermoston arviointia:

• oireiden kokonaiskuva jää helposti vajaaksi

• hoito kohdistuu vain yksittäisiin oireisiin

• kuormitusta lisäävät tekijät voivat jäädä tunnistamatta

Kliininen autonomisen hermoston arviointi auttaa:

• ymmärtämään oireiden taustalla olevaa säätelyhäiriötä

• tunnistamaan, kenelle kuormitus, harjoittelu tai hoito on liian voimakasta

• ohjaamaan kuntoutusta turvallisemmin ja tehokkaammin

Kenelle kurssi on suunnattu?

Kurssi on suunnattu terveydenhuollon ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään potilaita, joilla on:

• pitkittyneitä tai monimuotoisia oireita

• huimausta, kipua, päänsärkyjä ja muita autonomisia oireita

• tilanne, jossa perinteinen biomekaaninen malli ei riitä selittämään kokonaisuutta